Rock N Handsome "Hanski"
Toivon, että jokainen hevosen omistaja opettelisi kiinnittämään huomiota hevosensa juomiseen, ettei yksikään hevonen joutuisi kokemaan samaa mitä oma hevoseni. Erityisesti talviaikaan on äärettömän tärkeää huolehtia siitä, että hevonen juo riittävästi. Talvella hevonen syö hyvin kuiva-ainepitoista karkearehua, jolloin se tarvitsee vettä oikeastaan enemmän kuin kesä aikaan, jolloin laidunruoho itsessään sisältää runsaasti vettä. Talvella pakkanen lisää myös hevosen rehunkulutusta, kun hevosen energian tarve nousee, joka myös nostaa juomisen tarvetta. Monet hevoset kuitenkin vähentävät juomista talvella, kun vesi ei pysy tarhoissa sulana tai se on niin kylmää, että hevoset eivät juo sitä mielellään.
Hevoseni
American paint ruuna Hanski vietti kaksi talvea pihatossa. Hevonen oli hirmu
tyytyväinen pihatto elämään ja viihtyi hyvin omassa laumassaan. Huono juomainen
hevonen ei oikein huolinut makuvesiä ja ilmeisesti joi pihatossa myös liian vähän,
josta seurasi yllättävä tilanne.
Keväällä
2018 siirto lähi tallille oli tarkoitus tehdä kesän kynnyksellä, kun hevonen on
kerennyt tottua laidun ruohoon. Pari viikkoa aikaisemmin valmennuksessa hevonen
haki pissaus asentoa, ei pissannut. Meni jonkun matkaa eteenpäin, haki pissaus
asentoa pitkään ja pissasi. Mietittiin, että oli varmaan ujopissa, kun oltiin
vieraassa paikassa. Seuraavalla viikolla tekikin samaa silloisen kotitallin
kentällä. Hyppäsin alas selästä ja virtsassa näkyi silmin nähden verta. Otin
näytteen heti, kun onnistuin ja vein klinikalle. Näytteessä ei näkynyt yhtään virtsakiteitä vain
verta, hevonen sai antibioottikuurin. Saman viikon torstaina yritin saada
hevosta klinikalle, mutta koska hevonen vielä virtsasi minulle sanottiin, että
ettei ole mitään hätää. Syötä antibioottikuuri loppuun ja tule heinäkuussa, jos
on vielä tarve. Siinä vaiheessa päätin siirtää hevosen lähitallille, jotta voin
seurata sen vointia paremmin. Kolmen päivän päästä juhannus sunnuntai aamu
muuttui yllättäen taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Laitumelle mennessä
hevonen makasi laitumella. Se tuli luokse, kun menin katsomaan sitä ja laittoi
uudelleen makuulle. Huomasin, että hevosen peräpää pullotti oudosti ulospäin ja
se selkeästi kipuili. Hevonen nousi ylös, käveli muutaman askeleen, yritti
virtsata, mutta ei saanut virtsattua kuin muutaman tipan. Soitin välittömästi
päivystävälle eläinlääkärille ja hän lupasi tulla paikalle.
Meidän
onni oli, että silloin päivystämässä ollut eläinlääkäri Matleena Hietala teki
ihan kaiken voitavansa hevoseni eteen ja tallin omistajatkin kerkesivät olla
apuna. Yli viisi tuntia koitettiin katetroida hevosta tallin pihassa välillä
jopa kaataen hevonen nurmelle, mutta tuloksetta. Kuinka hirveää on istua oman
hevosen kaulalla toivoen parasta ja peläten pahinta. Matleena ei kuitenkaan
halunnut luovuttaa hevosen suhteen vaan teki rohkean ratkaisun. Hän puhkaisi
hevosen virtsarakon peräsuolen kautta, jotta saatiin rakko tyhjemmäksi, sitten
hevonen karsinaan ilman juomista ja aamulla heti Oulun Hevosklinikalle.
Klinikalle
päästessä aikaa ei ollut hukattavissa. Tähystyksellä nähtiin, että iso
virtsakivi oli juuttunut tiukasti virtsaputkeen. Hevonen leikattiin heti
avoleikkauksella, koska aikaa ei ollut sen kaatamiseen leikkausta varten, hevosella
oli verenmyrkytys oireet jo päällä. Eläinlääkäri Anni Malinen poisti hevoselta
halkaisijaltaan yli 2,5cm olevan virtsakiven. Jalkoväliin jäi 8cm avohaava.
Hevonen oli koko viikon tiputuksessa klinikalla. Sain klinikan viereisestä
tallista sille paikan, jossa viikonlopun yli jatkoin nesteytystä, haava alueen
putsausta ja pientä kävelyttelyä. Lauantaina hevonen oli ihan vesiripulilla
lääkkeistä, epätoivo meinasi jo hiipiä mieleen. Sunnuntai antoi kuitenkin mahan osalta toivoa paremmasta, kun lopetettiin lääkkeet. Vaan maanantaiaamun kontrollissa todettiin, että hevosen nesteytystä ei
voida enää jatkaa. Se pitää saada laitumelle, jotta se saa edes laidunruohosta
nestettä, koska ei suostunut juomaan kunnolla. Niin hevonen siirrettiin kotiin ja tehtiin laitumelle sairastarha, johon niitettiin sille lisää vihreetä.
Virtsa
tuli ensimmäiset 2 viikkoa leikkaushaavasta, jonka vuoksi hevosen jalkojen iho
paloi tosi pahasti. Eläinlääkärimme meinasi, että voi käydä niin, että haava ei
umpeudu ja virtsa tulee tulemaan jatkossa leikkaus kohdasta. Tällöin meillä ei
olisi ollut vaihtoehtoja, mutta onneksi pääsin käyttämään fysikaalista verisuoniterapiaa hevoselle,
niin haavan paranemisprosessi alkoi edetä toivotusti. Kesä meni tiiviisti haavanhoidon
parissa. Kaiken kaikkiaan meni kuusi viikkoa, että haava oli täysin ummessa
jonka jälkeen päästiin aloittamaan varovaisesti hevosen kuntoutusta. Hienointa
on, että hevoseni on taistelija, joka selvisi rohkeiden eläinlääkäreiden
ansiosta ja virtsaa normaalia kautta. Tämän jälkeen fysikaalinen verisuoniterapia jäi meille
säännölliseen käyttöön, koska sillä on selkeä vaikutus hevoseni
aineenvaihduntaan ja sitä kautta se juo paljon paremmin mitä ennen.
Näin isot virtsakivet ovat hevosilla harvinaisia. Kaikilla hevosilla on virtsakiviä, mutta koska niiden virtsatiet ovat niin isot ne huuhtoutuvat normaalisti pois. Hevosille ei ole erikseen mitään virtsateiden hyvinvointiin suunnattuja rehuja eikä ennen vanhaan suosittua salmiakin tai c-vitamiinin syöttämistä enää niinkään suositella, koska vaikutuksen saamiseksi niiden syöttömäärät ovat niin isot, etteivät monet hevoset halua syödä sellaisia määriä. Tärkeää on huolehtia hevosen juomisesta ja siitä ettei kivennäisissä tai muissa rehuissa ole ylen määrin kalsiumia.
”Ponilla
on ponin oltavat”, vettä on jatkuvasti tarjolla ja lisäksi se juotetaan erikseen sankosta vähintään kahdesti päivässä. Aikaisemmin kun mitkään makuvedet eivät
oikein kelvanneet, niin nyt on löydetty lämmin mash suola vesi, joka kelpaa. Se
onkin hyvin tarkka poika vetensä laadusta, kesä helteelläkin veden pitää olla
tietyn lämpöistä.
Olen äärettömän kiitollinen hevostani hoitaneiden eläinlääkäreiden ja klinikan muun henkilökunnan hyvästä, periksiantamattomasta ja ammattitaitoisesta hoidosta! Hanski käy kontrollissa nyt vuosittain ja ensimmäisenä kesänä oli ihana huokaista helpotuksessa, kun rakon ultrassa ei näkynyt mitään kiviin viittaavaa.
Meidän elämää ja kuulumisia voi seurata instagramissa
@team_rocknhandsome